Olisin halunnut vaihtoon Hong Kongiin tai Pietariin, mutta hain myös Ruotsiin. Suunnitelma C toteutui. Siispä: tervetuloa seuraamaan julkista päiväkirjaani oleskelustani Jönköpingissä.
Viimeisimpään kirjoitukseen tästä
Vaihto-opiskelustani Ruotsissa on nyt kulunut kaksi viikkoa. Vietän syyslukukauden Jönköpingissä, Jönköpingin läänin pääkaupungissa Vätterin etelärannalla. Opiskelen viestintää paikallisessa 8000 oppilaan korkeakoulussa ja yritän löytää eroja suomalaisen ja ruotsalaisen kulttuurin väliltä.
Kulttuurisokkia täällä ei voi kokea kirveelläkään. Kaikki tuntuu tutulta ja luontevalta, jopa koulun kahvilan pahvimukit ovat niitä samoja Huhtamäen ruskeita kuin kotipuolessa. Ruokakaupasta saa Fasun leipää ja suurimmasta osassa tuotteita löytyy selostukset suomeksi.
Melkein kadehdin muita vaihtareita, jotka ovat kaukana omasta kulttuuristaan ja silminnähden kamppailevat sovittaakseen omat tapansa täkäläisiin.
Olenkin päättänyt kokea kulttuurisokin heidän kauttaan. Viis ruotsalaisista, kun tarjolla on kymmeniä kiinnostavia tarinoita Australiasta, Koreasta, Etiopiasta, Meksikosta, USA:sta ja Kazakstanista, Turkista, Venäjältä... ja tietysti melkein kaikista EU-maista!
Pari kommenttia vaihtaritovereiltani:
"We all live in a mental hospital" (sävel: Yellow Submarine)
Sunnuntai-illan grillibileet Vilhelmsrossa
Sain huoneen asuntolasta Vilhelmsrossa, jossa asuu noin 80 vaihtaria. Paikka on entinen mielisairaala, ja melkoinen apinatalo opiskelija-asuntolanakin.
Käytävällinen opiskelijoita (ehkä 15) jakaa keittiön ja pari vessaa ja suihkua. Keskellä taloa on kaikkien yhteinen olohuone ja pesutupa. Juttukaveri löytyy aina, kun astuu käytävälle, ja olohuoneessa on bileet tai pokeririnki joka ilta.
Tavallista sosiaalisempi elinympäristö on hauska, mutta ei koko ajan. Varsinkin tiskien hoitaminen tuntuu olevan tulenarka asia, ja naamoista näkee, että välillä pännii kovasti. Oluen kulutus on hämmästyttävä. Tällä hetkellä talossamme riehuu flunssa-aalto.
Osa asukeista joutuu vasten tahtoaan jakamaan huoneen toisen opiskelijan kanssa, sillä pula halvoista asunnoista on tänä syksynä tavallista pahempi. Itsekin asuin kaksi ensimmäistä viikkoa saksalaisen tytön kanssa, mutta eilen sain toivomani sinkkuhuoneen. Huoneet jaettiin hakujärjestyksessä, ja olin kerrankin ollut asialla ajoissa. Hurraa pohjoismainen oikeudenmukaisuus!
Hupirannekkeella bileisiin
Kahden viikon aikana olen opiskellut noin kaksitoista tuntia, ja lopun aikaa viettänyt bileissä ja opiskelijatapahtumissa. Heti ensimmäisenä päivänä opiskelijat merkattiin rannekkeella, joka oikeutti sisäänpääsyyn oppilaskunnan omaan klubiin, Akademieniin.
"Insparken" kesti kymmenen päivää, joiden aikana kampuksen pihalla tapahtui joka päivä jotain; bändejä, pelejä, tanssia ja capoeiraa. Akademien oli täynnä haalarikansaa, jota näkyi myös joka puolella kaupunkia vuorokaudenajasta riippumatta.
Meno on nyt rauhoittunut, ja kaikki alkavat pikku hiljaa keskittyä kurssien alkuun, kirjojen hankkimiseen - ja varailemaan matkoja muualle. Muutaman tunnin ulottuvilla ovat niin Tukholma, Göteborg, Malmö kuin Kööpenhaminakin. 122 000 asukkaan periruotsalainen Jönköping ei paljon turistille tarjoa, mutta on täällä maailman ainoa tulitikkumuseo.
Maanantaina koulun pihalla oli suruliputus. Sunnuntai-iltana 20-vuotias ruotsalaistyttö löydettiin kuolleena huoneestaan asuntolassa Gräshagenin kaupunginosassa. Samaan aikaan 22-vuotias miesopiskelija putosi tai hyppäsi saman talon neljännestä kerroksesta ja sai pahoja vammoja jalkoihin ja selkään. Mies on nyt pidätetty todennäköisin syin epäiltynä tytön murhasta. Molemmat ovat yliopiston opiskelijoita ja tunsivat toisensa ennalta.
Minä ja punainen katukiitäjä
Ostin polkupyörän! Se on punainen käyräsarvinen Crescent, jonka rungossa on tarra: "Turvallisin pyörä 1985". Sitä se ei ole enää. Jarrut kyllä toimivat, mutta eturengas on kiharalla ja vaihteet jumissa. Maksoin siitä noin 30 euroa ja sijoitin lisävarusteisiin (tavarakori, valo, uusi takarengas, pumppu, kuminauhoja) toisen mokoman.
Vaikka säät vain kylmenevät, pyörä on täällä puolipakollinen, sillä busiliikenne on harvaa ja loppuu Vilhelmsrohon päin jo ennen puoltayötä.
Eilen ja tänään olen tuhlannut rahaa varmasti enemmän kuin koko kolmen viikon aikana. Raahasin Ikeasta vähän mukavuuksia koleaan selliini, jotta edes mieli lämpenisi, kun varpaita jäätää. Nyt varustukseeni kuuluvat muun muassa lämmin huopa, kynttilät ja ekstratyyny. Odottelen kotoa paketillista lämpimiä vaatteita, mutta oli ihan pakko ostaa yhdet kengät ja villapaita lisää. Ihan tosi!
Tänään Studenternas hus eli täkäläinen oppilaskunnan talo kuhisi. Vaihtarit esittelivät maidensa kulttuuria ja ruokia kellarikerroksen One World -kahvilassa, ja kiinnostunutta yleisöä tungeksi paikalla alusta loppuun. Suomi ei ollut tällä kertaa edustettuna, vaan räjäytämme pankin vasta seuraavalla kerralla.
Parhaat pöperöt tarjosi Turkki, jonka kojulla oli tarjolla koko ateria alkupaloista jälkiruokaan. En saanut ruokien nimiä selville, mutta kyllä söin niin että napa naukkui!
Sekä Kiina että Korea tarjosivat käännöspalvelua, ja nyt huoneeni ovessa lukee nimeni paitsi latinalaisin aakkosin myös kiinalaisin ja korealaisin kirjoitusmerkein.
Loppupäivän vietin kirjastossa lukien ja torkkuen. Olen kurssilla, jolla käsitellään uskonnon, talouden ja vallan rakenteita. Aihe on mielenkiintoinen, mutta ruotsalainen uskontosanasto ei oikein uppoa. Taidan myös olla väsynyt, koska illalla nukahdin joogatunnillekin.
Muita kurssejani ovat "Kun öljy ei riitä - uusi ajattelutapa ja yhteiskuntarakenne", "Sisäinen viestintä" ja "Brand Management". Luen siis toisella aivolla journalistisia aiheita ja toisella bisnespuolen aiheita.
Vapaa-aika täyttyy nopeasti
Tyypilliseen tapaani olen buukannut kalenterini jo täyteen toimintaa. Viikottaisten afrotanssi-, jazzfunk- ja joogatuntien lisäksi olen varannut matkat sekä Hollantiin että Suomeen (4.-8.10.).
Norjan-reissu on suunnitteilla, ja tänä viikonloppuna käymme katsastamassa Göteborgissa Lisebergin, Pohjolan suurimman huvipuiston. Kööpenhamina saa odottaa lokakuulle, ja joulukuussa toivon pääseväni Kiirunaan oppilaskunnan järjestämälle bussimatkalle.
Opiskelijamatkat ovat tosi suosittuja. Esimerkiksi tänään alkanut Norjan vuonomatka myytiin loppuun saman tien, kun lipunmyynti alkoi klo 12. Menin jonon päähän tuntia ennen, ja pystyin laskemaan jonosta heti, että kaikki 100 paikkaa on jo varattu. Parhaat olivat jonottaneet aamukahdeksasta asti.
Ensi kerralla otan eväät mukaan.
Asuntolamme on alkanut yhä enemmän muistuttaa Big Brother -ohjelmaa. Erona on vain, että kukaan ei lähde pois ja kamerat puuttuvat. Tämän viikon tehtävänä näkyy olevan vessapaperin hankinta.
Tavallisesti paperi kuuluu luontaisetuihin, mutta nyt se on loppu koko talosta. Tiedän ratkaisun, mutta odotan mitä tapahtuu, kun kukaan ei saa aikaiseksi soittaa vuokraisännälle. Aion pärjätä talouspaperini turvin ihan piruillakseni!
Talossa on syntynyt pariskuntia, jotka salamyhkäisesti hiippailevat toistensa huoneisiin. Väki ei vähene vaan näyttää päinvastoin lisääntyvän - monilla käy kavereita ja vanhempia täällä kylässä.
Välillä puren hammasta ja koitan tottua talon matalaan siisteystasoon. Parikymppisistä itsenäisistä maailmanmatkaajista voisi kuvitella, että he osaavat korjata omat jälkensä, mutta ei suinkaan. Tiskaamisen saa usein aloittaa lapion kanssa kaivamalla ruoantähteet altaasta, jonne joku on kiireessään jättänyt pari kattilaa ja kuppia.
Ostetaan: opiskelumotivaatiota
Opiskelu on enimmäkseen itsenäistä kirjojen lukemista, ja siksi olenkin ollut erikoisen saamaton koulun kanssa. Käyn kirjastossa lukemassa, koska Vilhelmsrossa on koko ajan elämää (siis kavereita) oven takana enkä pysty keskittymään.
Yliopiston kirjasto mainostaa itseään parhaaksi koko Ruotsissa. Asiakaskunnasta ei voi samaa sanoa. Eilen tungin sormet korviini, kun ruotsalaistytöt juttelivat lukusalissa, jossa minun käsitykseni mukaan pitäisi olla hiljaa. Elekielinen viestini meni perille ja kotkotus loppui.
Negatiiviset huomiot nousevat pintaan usein, ja tiedän syyn. Minua kiukuttaa, koska en hallitse arkeani yhtä täydellisesti kuin kotona Suomessa. En ymmärrä opettajia ja joudun tämän tästä pyytämään ihmisiä toistamaan sanomansa. Lukeminen on hidasta ja leipäkin on makeaa!
Jönköpingin yliopiston nykyinen kampus täytti perjantaina 10 vuotta. Sitä juhlistettiin festarimeiningillä sään yrittäessä pilata juhlatunnelmaa. Esiintymässä oli aika nimekkäitäkin artisteja, esimerkiksi suomalaissyntyinen huumorihoppari Markoolio, joka lämmitti (ruotsalais-) yleisöä hitillään '"Ingen sommar utan Reggae". Minua lämmitti enemmän suomeksi lausuttu kiitos laulun lopuksi.
Juhlat oli suunniteltu ulos olutkojuineen ja esiintymislavoineen, mutta suurin osa vieraista vietti iltaa sisätiloissa. Vajaan kuuden euron lippuun sisältyi ruoka, kakkukahvit ja kolme juomaa. Nautin ateriaani aulan rappusilla istuen.
Tutustuin toiseen maailmankuvaan
Juttelin kahden intialaisen vaihto-opiskelijapojan kanssa urasuunnitelmista. Pojat olivat kotoisin eri puolilta Intiaa, joten he puhuivat keskenään opiskelukieltään englantia.Kumpikin kertoi menevänsä todennäköisesti pian naimisiin heti Intiaan paluun jälkeen. Tyttöystäviä heillä ei vielä ollut, mutta vanhemmat kuulemma etsivät koko ajan.
Pojat olivat tyytyväisiä, että nykyään nuoret saavat enemmän valinnanvaraa puolison etsinnässä. Vanhemmat voivat esitellä kolmekin eri tyttöä, ja pari saa lyhyen tilaisuuden jutella ja arvioida, sopisivatko he aviopariksi.
Mitä siinä tilanteessa voi kysyä toiselta? No, ainakin vaimoehdokkaan odotukset miestä kohtaan ja tietenkin hänen ansioluettelonsa on hyvä tietää.
Salaatti meinasi mennä väärään kurkkuun vasta, kun kaverit kertoivat, että kaikista tärkein sopivuuskriteeri on kuitenkin horoskooppi. Vanhemmat maksavat isoja rahoja hyville astrologeille, jotka laskevat nuorenparin yhteensopivuuden tähtimerkkien avulla.
Ilta päättyi ilotulituksen Ruotsin opiskelijamestaruuskisoihin, joita seurasimme Munksjön rannalta hyytävässä syyssateessa. Intialainen seurani päätti, että suojaan pitää päästä, ja keksi parkkipaikalta auton, jossa vanhempi pariskunta seurasi ilotulitusta.
Yritin hampaat kalisten toppuutella, että ei täällä päin ole tapana häiritä muita sillä tavalla.
Vihjailevista kysymyksistä huolimatta kuljettaja ei päästänyt meitä takapenkille, mutta heltyi kuitenkin antamaan meille sateenvarjot. Selvisi, että mies oli kampuksen kiinteistöt omistavan yrityksen puheenjohtaja. Saimme mainosvarjot mukaan, ja lopulta olin tyytyväinen kaukomaalaisen välittömyyteen.
Karjalanpiirakka ja tortilla
jakoivat pannun.
Suomalais-ruotsalais-meksikolainen kokkitiimimme voitti tänään kokkauskilpailun jälkiruokasarjan! Oppilaskunnan kansainvälisen yhdistyksen järjestämässä kilpailussa kuusi enintään viisihenkistä tiimiä kilpaili parhaan alku-, pää- ja jälkiruoan sekä juoman valistamisessa. Myös paras esillepano palkittiin.
Herkkumme, joka hurmasi tuomariston oli meksikolainen maito-riisi, arroz con leche. Köyhästä kattauksestamme (kahvilan pahvimukit) huolimatta yleisö ahmi koko ison kattilallisen paksua puuroa puolessa tunnissa. Samantyyppiset jälkiruuat ovat itse asiassa aika yleisiä ympäri maailmaa, mutta meksikolaisen tästä tekee kaneli.
Ruokalistallamme oli myös karjalanpiirakoita ja cortadilloja, liha-kasvistäytteisiä tortilloja. Tunsin isänmaallista ylpeyttä ensimmäistä kertaa itse leipomistani piirakoista. Munavoitakin oli, mutta se jäi aamuhässäkässä kotiin.
En tiedä jälkiruokamme tarkkaa reseptiä, mutta näin se menee suurin piirtein:
Ainekset:
Keitä puuro kanelitankojen kanssa maidosta ja riisistä ja lisää tiivistetty maito. Keitä hiljalleen vielä 5 minuttia ja mausta sokerilla maun mukaan. Ota huomioon, että tiivistetyssä maidossa on myös sokeria. Tarjoa kylmänä tai kuumana kuivattujen luumujen ja kanelin kanssa. Yksinkertaista, mutta ah, niin hyvää!
Sateisessa Maastrichtissa
Intensiivisen ruotsalaistumisen keskeltä oli hyvä päästä vähän tuulettumaan maailman turuille. Kävin viikonloppuna Hollannissa morjestamassa ystävääni, joka asuu maan eteläkärjessä lähellä Maastrichtia. Teimmekin ostosreissun EU:n synnyinkaupunkiin, ja aika loppui ihan kesken!
Tutustuin myös sadunomaiseen huvipuistoon Eftelingiin ja tietenkin Amsterdamiin, jossa vietin vain sunnuntain. Sekä Maastricht että Amsterdam vaativat uusintavierailun!
Kun muu maailma viettää kansainvälistä eläinten päivää, ruotsalaiset muistavat kansallisherkkuaan "kanelbulllea". Onhan se hyvä pistää asiat tärkeysjärjestykseen.
Vietin puustipäivän aamua Göteborgissa, koska olin matkalla Suomeen talvivaatteita tankkaamaan. Paikallislehdessä oli suuri pulla-arvostelu, jonka otsikko kehotti syömään tänään toisenkin pullan.
Korvapuustin päivää vietettiin ensimmäisen kerran 1999, kansallisen leivontaneuvonnan 40-vuotispäivänä. Pulla on olennainen osa ruotsalaista fika-perinnettä, jota täällä jaksetaan mainostaa ulkomaalaisille, ja jonka eroa suomalaiseen kahvitteluun en ole vielä ymmärtänyt.
Tärkeää sen täytyy olla, sillä jo ensimmäisenä iltana asemalta yliopistolle selvittyämme meidät ohjattiin ystävällisesti kahvitönikälle. Särpimeksi oli tarjolla yksittäispakattuja korvapuusteja jääkaapista.
Alppipuiston kesy orava
Vakuutus-, vaatetus- ja ihmissuhdesyistä kävin kotona pistäytymässä tänä viikonloppuna. Tankkasin maha- ja matkalaukut, halasin poikaystävää ja moikkasin bestistäni, joka niinikään oli tullut kotiin käymään asuttuaan Roomassa pari kuukautta. Milla on muuten sukuni ainoa akateeminen, ihan oikea tutkija ja lähes tohtori, repikää siitä!
Suomen syksy näytti kauneimmat kasvonsa, ja teimme Artun kanssa pari lenkkiä Alppipuistoon. Kesy orava tuli kerjäämään herkkuja, ja niinpä kävimme ostamassa pussin pähkinöitä. Oli hauska katsella, kun se kaivoi aarteet yksi kerrallaan sammalen joukkoon ja naamioi piilot huolellisesti lehdillä.
Jälkeenpäin kuulin, ettei oraville saisi syöttää raakoja maapähkinöitä, sillä ne haittaavat aineenvaihduntaa. Voi surku!
Putosin maanpinnalle heti Suomesta paluun jälkeen. Sisäisen viestinnän kurssi oli alkanut juuri ennen lähtöä, ja käytännössä jäljellä oli kolme viikkoa aikaa suorittaa 7,5 opintopisteen kurssi. Ryhmätyöt olivat täydessä käynnissä, ja hyppäsin ensimmäiseen vähän vapaamatkustajana.
Teimme kolmessa viikossa kokonaisen henkilöstölehden, vauvanruokaesitteen ja videopätkän asiaankuuluvine analyyseineen ja esitelmineen. Lisäksi luin tenttiin viittä eri kirjaa, vaikka kaikkia ei tietysti tarvinnut kokonaan. Kurssi oli ruotsiksi, joten etenkin lukeminen tuotti ekstratuskaa.
Kurssikaverini valittelivat suhteettoman suurta työmäärää, mutta minusta tuntui, että töitä oli vähemmän kuin vastaavan laajuisella kurssilla Suomessa.
Täällä opiskelurytmi on erilainen kuin kotona Haaga-Heliassa. Tutkinto-opiskelijat suorittavat lukukauden aikana neljä peräkkäistä 7,5 pisteen kurssia (tai kaksi 15 pisteen tai yhden 30 pisteen kurssin). Niinpä lukujärjestyksessä on kerrallaan vain yksi kurssi, mikä lyhentää nimenomaan ryhmätöihin käytettävissä olevaa aikaa.
Nyt ensimmäinen kvartaali on onnellisesti ohi, ja uudet kurssit kutsuvat. Odottelen vielä tuloksia edellisestä.
Tämän syksyn kurssini:
Kaksi ensimmäistä ovat ruotsinkielisiä ja viimeiset englanniksi. Olisi tehnyt mieli jatkaa ruotsalaisten kanssa opiskelua, kun vasta pääsin vauhtiin kielen kanssa. On silti vähintäänkin yhtä kiinnostavaa tavata uusia ihmisiä kansainvälisiltä kursseilta. Eräässä pienryhmässäni on muun muassa buddhalainen nunna.
Taas oli aika jonottaa opiskelijareissulippuja, tällä kertaa Kiirunaan. Myynti alkoi kello 8 aamulla, ja ennen seitsemää oppilaskunnan ovella oli jo varsin suuri ja iloinen joukko vartomassa sisäänpääsyä. Jonotusbileet olivat alkaneet puolilta öin, ja lämmikkeeksi jonottajat olivat nauttineet muutakin kuin teetä ja nuotiolla paistettua makkaraa.
Onnistuin kuin onnistuinkin saamaan itselleni lipun joulukuussa järjestettävälle matkalle, jee! Luvassa on vierailu Jukkasjärven jäähotelliin, hiihtoa ja mökkiviikonloppu tunturissa. Suomalaissilmin matka ei tietysti kovin eksoottinen ole, mutta kaipaan jo lunta niin kovin!
Riika kutsuu myös
Ryanair lentää Ruotsista halvalla ympäriinsä, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja lähteä parin kaverin kanssa Riikaan 14.11. Aiomme katsastaa myös Vilnan ja Tallinnan. Täytyykin kysellä vinkkejä virolaiselta ja liettualaiselta käytäväkaveriltani.
Ainakin opiskelijapiireissä halloweenia juhlittiin toden teolla. Ensimmäiset naamiaiset olivat viime lauantaina, ja niitä seurasi ainakin kolmet bileet tällä viikolla.
Iltamissa näkyi kyllä hatunnoston arvoisia asuja. Suosituimpia olivat pirut, trollit, veriset morsiamet ja drakulat. Suloista oli nähdä tanssilattialla myös Darth Vader ja siittiö.
Helsinki ei hurmannut
Kuollut oli tunnelma kuulemma Helsingissäkin tällä viikolla. Suurin osa vaihtarikavereistani kävi Vikingillä risteilemässä ja sai näin tilaisuuden tutustua kotikaupunkiini.
Olin etukäteen neuvonut, että kannattaa maistaa lihapiirakkaa kauppatorilla, mutta eivät kuulemma löytäneet. Ystäväni menivät Stockan Herkkuun etsimään perinteistä suomalaista ruokaa, mutta myyjä suositteli vain pyttipannua. Hutiin meni.
Olin innokas kuulemaan, mitä kaverini tykkäsivät Helsingistä, ja nämä olivat ensimmäiset kommentit (kannattaa ottaa huumorilla):
"Mitä sun kaupungille on tapahtunut? Missä kaikki ihmiset on?"
"Ihan kiva kaupunki, mutta mikä niillä ihmisillä on, kun ne on niin masentuneita?"
"Olisin halunnut kuulla suomenkielistä keskustelua, mutta ei kukaan puhu siellä mitään."
"Gootit näyttivät pelottavilta."
"Teillä on varmaan enemmän koiria kuin lapsia."
No ehkä marraskuu ei ole se paras aika vierailla. Temppeliaukion kirkosta monet tykkäsivät.
Sisu, sauna ja Sibelius esillä
Vihdoin pääsi Suomikin näytille. Teknillisen korkeakoulun aulassa pidettiin tänään kansainvälisyyspäivä, ja autoin talokaveriani Tuukkaa Suomen pöydän pystyttämisessä. Tällä kertaa munavoikin tuli mukaan, ja karjalanpiirakat tekivät kauppansa.
Kummallakaan ei ollut Suomen lippua, joten maalasimme vesiväreillä kymmeniä pieniä lippuja, joilla tapetoimme taustasermin.
Oli piristävää joutua miettimään, mitä haluan omasta maastani kertoa. Mikä on tyypillistä juuri ja vain Suomelle, mikä kiinnostaa ihmisiä ja mitä he eivät jo tiedä? Pitäydyimme perinteisessä Suomi-brändissä saunoineen ja koivuineen, ja ojensimme ihmisiä oikeasta saunomiskäytännöstä.
Tuhtia ja hyvää!
Reppumatkailimme kahden meksikolaisen vaihtarikaverini kanssa Riikaan ja Vilnaan torstaista lauantaihin 14.-17.11. Molemmat kaupungit, varsinkin Vilnan vanhakaupunki, yllättivät kauneudellaan, jota vastasatanut lumi vielä korosti.
Vietimme Riikassa ensimmäisen yön ja torstaipäivän ja toisena yönä matkustimme bussilla Vilnaan. Lauantaiaamuna palasimme taas Riikaan paluulentoa varten. Tallinna täytyi jättää tällä kertaa väliin ajanpuutteen vuoksi.
Kävin kirkossa enemmän kuin eläissäni. Kauniita ja rumia katedraaleja, kirkkoja ja kappeleita oli melkein joka korttelissa, jopa seinänaapureina. Vilnassa ne olivat myös ahkerassa käytössä. Restauroidun kuoren takana näkyivät vielä neuvostoajan rapistumisen jäljet. On onni, että kaupunkien vanhat keskustat ovat UNESCO:n maailmanperintölistalla.
Tapasimme hostelleissa uusia ihmisiä ympäri maailmaa ja sattumalta myös asuntolakavereitamme, jotka tulivat Riikaan päivän jäljessä. Vietimme iltaa hostellissa vielä toisenakin yönä Vilnan-bussia odotellessa, vaikkemme olleet varanneet petipaikkoja enää siksi yöksi. Luulen, että tulen vastakin suosimaan hostellimatkailua ihan vain sen sosiaalisuuden vuoksi.
Tulin kipeäksi toisena päivänä, ja koko päivän kestäneet kävelykierrokset tuottivat tuskaa. Maha valitti raskaasta perinneruoasta, jota maistelimme molemmissa paikoissa, ja päätä särki koko reissun. Kuumekin tuli, ja mietin jopa jättäväni Vilnan-käynnin väliin. Onneksi en antanut periksi!
Tänään haastattelin paikallisen verkkouutislehden, Jnytt.se:n toimitusjohtajaa, ja paljastui, että hänellä onkin suomalaiset juuret! Krister on syntynyt Ruotsissa, mutta vieraillut suomalaisten vanhempiensa myötä Pohjanmaalla useinkin.
Keskustelimme kaikilla kolmella kotimaisella, ja tuntui oudolta puhua suomea tuntemattoman kanssa. Kristerillä oli ikävä suomalaisia herkkuja: olutmakkaraa ja lihapiirakoita.
Vaikka suomi onkin tunnustettu Ruotsissa viralliseksi vähemmistökieleksi, mahdollisuuksia tai kiinnostusta sen opiskeluun on vähän. Silti aina ruotsintaitoisen suomalaisen kohdatessaan ruotsalainen potee huonoa omatuntoa tai ehkä kateuttakin naapuriensa kielitaidosta. Rasismia ei ruotsinsuomalaisten enää tarvitse kohdata. Se on kääntynyt uudempia maahanmuuttajaryhmiä kohtaan.
Kristerin mielestä suomalaiset ovat ruotsalaisiin verrattuna varsin avoimia ulkomaalaisia kohtaan. Pohdiskelimme, onko suhtautumisessa eroja kaupungeissa ja maalla asuvien ihmisten kesken. Jospa Kristerin tapaamat pohjanmaalaiset ovatkin lupsakampia ja ehkä myös tottuneempia ruotsalaisiin kuin me eteläsuomalaiset.
Tarkistin tenttitulokseni ja kurssiarvostelun netistä, ja olen saanut ensimmäiset opintopisteet! Riemastuttavaksi asian tekee se, että kurssi oli tentteineen kokonaan ruotsiksi. Suoritin Internkommunikation-kurssin arvosanalla G (godkänt), hyväksytty. Kyllä nyt henkselit paukkuu!
Arvosteluasteikko on yksinkertainen: erinomainen, hyväksytty, hylätty. Ruotsissakin on siirrytty tänä syksynä Bolognan sopimuksen mukaiseen opintopistejärjestelmään, mutta arvosteluasteikon päivitys on ainakin Jönköpingissä vielä kesken. Saan opinnoinstani ECTS-opintopisteitä, joita Suomessakin käytetään.
Niki de Saint Phallen ja Jean Tinguelyn
veistokset Moderna Museetin pihalla
Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Tukholmassa ilman kahdeksan tunnin maissaolorajoitusta. Treffasin Artun linja-autoasemalla, ja vietimme leppoisan turistiviikonlopun kaupungissa.
Jätimme tarkoituksella vanhan kaupungin kävelemättä ja keskityimme Kulturhusetin ja Moderna museetin näyttelytarjontaan, söimme hyvin (tällä kertaa ei Burger Kingissä) ja nautimme talvipäivistä ilman krapulaa. Sinnehän voisi mennä toistekin oikein ajan kanssa!
Eilen oli Suomen 90-vuotisitsenäisyyspäivä, jota vietin tavanvastaisesti koulussa. Kansainvälisen viestinnän kurssilla oli sattumalta "kansainvälinen ilta", jossa kunkin maan edustajat esittelivät kulttuuriaan ja ruokiaan.
Suomen vuoro koitti vielä kello 18.00 eli juuri samaan aikaan, kun presidentti aloitti kättelymaratonin linnassa. Kerroimme kurssin toisen suomalaisen, Tuukan, kanssa itsenäisyyspäivän perinteistä ja Suomesta yleensä.
Kun Maamme-laulu soi kannettavalta, koko luokka nousi seisomaan, ja pojat tempaisivat lakit päästä. Liikutuin niin että kylmät väreet menivät selässä. Sillä hetkellä oli pirun hienoa olla suomalainen.
Maistiaisiksi tarjosimme joulutorttuja, joista Ruotsissa ei tiedetä mitään. Kaikki maailman kolkat kolunnut opettajakin oli ihmeissään, ja lupasi heti kehua leivonnaisiamme suomalaiselle kaverilleen.
Siitä huolimatta, että poikkesin perinteestäni, tuntui että pitkästä aikaa todella vietin itsenäisyyspäivää.
Sormet jäätyivät
tunnottomiksi revontulia kuvatessa.
Harmi, ettei ollut jalustaa.
Lähdin Kiirunaan katsomaan, kuinka lämpimien ilmastovyöhykkeiden asukkaat menevät sekaisin lumesta. Kyllä kannatti. Opetin kavereilleni murtsikkaa ja potkukelkkailua, ja laskimme pyllymäkeä kuin pikkulapset.
Jostain syystä Ruotsin Lapissa tuntuu samalta kuin Suomen puolella. Lappi on Lappi paikalliskielestä riippumatta. Ihmiset ja paikat, koko tunnelma on eri kuin etelässä. Jos Kiirunan keskustassa olisi ollut Alko Systembolagetin sijaan, se olisi voinut olla vaikka Rovaniemi.
Eksotiikkaa riitti silti itsellenikin. Sain kuvia upeimmista ikinä näkemistäni revontulista, joille paikalliset vain kohauttivat olkiaan. Kävin maailman suurimmassa rautakaivoksessa 540 metriä maan pinnan alapuolella, ajoin moottorikelkalla ja päästin koiravaljakon karkuun kaaduttuani reellä.
Eikä mikään voita kunnon puusaunaa, jossa peseydytään kauhan kanssa ja ovesta pääsee ulos lumeen peuhaamaan! Erämaan mökkikylän ulkohuussi oli kuitenkin monille liikaa, ja hostelliin kasvoi aika vessajono heti palattuamme Kiirunaan.
On aika pakata. Tänään on viimeinen iltani Vilhelmsrossa ja Jönköpingissä, huomenna suuntaan kohti Tukholmaa ja ylitän lahden laivalla.
Kamalasti tuli näköjään ostettua tavaraa Ikeasta. Onneksi voi sysätä kaiken ylimääräisen tänne jääville kavereille.