Aira Suvio-Samulinin 80-vuotissyntymäpäiviä vietetään kokonainen viikko tanssin, muodin ja muistojen parissa.
Pahvi-Airat tervehtivät tulijaa tilausteatteri Bio Rexin portaissa. Yläaulassa on vielä hiljaista, mutta juhlakalu on jo valmistautumassa illan hulinaan. Oikea syntymäpäivä oli 27. helmikuuta, ja nyt menossa on jo kolmas juhlapäivä putkeen.
Silti tulitukka ei meinaa pysyä aloillaan edes meikkitaiteilija Raili Hulkkosen käsittelyssä, kun tämä muuntaa aamun meikkiä iltaan sopivammaksi lämpiön ikkunaseinän edessä.
-Aira jaksaa hyvin heti, kun tulee ihmisiä ympärille, Hulkkonen nauraa.
Aira on varmasti Suomen näyttävin kahdeksankymppinen nainen. Pukeutuminen ja tyyli ovat hänestä iloisia asioita. Hame paljastaa upeat sääret, joita koristavat sukkahousujen mustat silkkirusetit.
-Tykkään stailaamisesta. Olen stailannut muita työkseni, nyt stailaan vain itseäni, hän hymyilee, ja puhkeaa päälle hersyvään nauruunsa.
Pitkää ikää tanssimalla
Koko ilta on täynnä tanssi- ja musiikkiesityksiä lapsista senioreihin. Kaksi leidiä kurkistaa parven kaiteen yli.
-Eilen oli ihan hullu yleisö! Hakkasivat käsiään koko esityksen ajan, he kikattavat. Naiset ovat osa Rytmikkäiden ryhmää, joka esiintyy lämpiössä elokuvan jälkeen.
Ellen Gold, 7, pyyhkii hiuslakkaa silmistään. äiti Kaisa Petteri-Gold kampaa tytön tukkaa nutturalle kilpatanssiesitystä varten. Ellenin pari, Santeri Laxström, 9, on jo valmis. Ellenin isoveli Scott, 9, tanssii myös illan numerossa.
Mikähän on Airan pitkän iän salaisuus?
-Se on varmaan tanssinut ja harjoitellut niin paljon, Scott arvioi.
-Toivottavasti hän elää vielä toiset 80 vuotta.
Lämpiö alkaa täyttyä kutsuvieraista, ja teatterisalin ovet avataan. Parvi on täynnä esityksiin valmistautuvia tanssijoita. Joukossa kiitää jännittyneen näköinen päivänsankari ja käy ohjelmaa läpi vielä kerran.
Teatterin täydeltä onnentoivotuksia
-Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan! Syntymäpäivälaulu kajahtaa teatterisalissa. Ohjelmassa on kutsuvieraiden tervehdyksiä sekä Airan elämästä kertova Tango Kabaree -elokuva. Viimeistään sen nähtyään ymmärtää, miksi illan tähti on niin innokas Karjalan, mielenterveystyön ja tanssin puolestapuhuja.
Aira pyrähtää lavalle tervehtimään jokaista esiintyjää ja puhujaa. Esitysten välissä näytetään videokoostetta, jossa sankari esiintyy itse muun muassa stepaten ja laulaen.
Parisataapäinen yleisö hurraa, kun Aira tempaistaan mukaan sambaajien esitykseen.
Imitaattori Jarkko Tamminen onnittelee Airaa varmuuden vuoksi sekä Andy McCoyn, Tarja Halosen että Jorma Uotisen äänellä.
-Pörinää pyttyyn, Aira!
Aira on juhla-ammattilainen
Juhlat eivät tulleet Airalle aivan yllätyksenä. Viihdeammattilainen on ollut järjestelyissä itse mukana täysillä. Yhtä hän ei silti osannut odottaa.
Burn, baby burn! Kaiuttimista raikaa 70-luvun discohitti, ja Aira Samulinin Rytmikkäät mannekiinit ovat vauhdissa.
Airan 60-luvulla perustaman tanssikoulun vanhat oppilaat ovat koonneet rivinsä uudestaan ja tehneet paluun, joka ei jätä ketään kylmäksi.
Entiset rytmikkäät eivät ole enää mannekiineja, mutta rytmikkäitä kuitenkin. Ryhmän tarkkaan laskettu keski-ikä on 45,11, mutta se ei menoa haittaa, kun ryhmä tanssii taas Airan joskus opettamia kuvioita.
-Aivan ihanaa, uskomatonta, että te muistitte vielä kaikki koreografiat, Aira kehuu tohkeissaan.
-Muistakaa, että syke ei sammu!